Uutiset ao888.comKeskusjärjestöt sopuun tuloratkaisusta31.08.2013 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n hallitus on hyväksynyt tänään syntyneen neuvottelutuloksen keskitetystä työmarkkinaratkaisusta.SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly painottaa tulokseen sisältyvän palkkaratkaisun oikeudenmukaisuutta. – Kahden ensimmäisen sopimusvuoden yleiskorotukset koskevat kaikkia suomalaisia palkansaajia. Tasapuolisuutta vahvistaa sekin, että euromääräiset korotukset suosivat nimenomaan pienituloisia. Lyly tähdentää, että nykyisessä taloustilanteessa suomalaisille on erityisen tärkeää, että maltillisuus ulottuu aina yritysjohtajiin asti. – Myös johtajien on osallistuttava yhteiskuntatalkoisiin ja noudatettava palkkioissaan samaa kohtuullisuutta kuin kaikkien muidenkin. Lyly korostaa, ettei neuvottelutulokseen sisälly työntekijöitä koskevia heikennyksiä. Neuvottelutuloksen laadulliset parannukset koskevat muun muassa työttömyysturvaa, mistä Lyly on erittäin tyytyväinen. – Soviteltuun työttömyyspäivärahaan tuleva 300 euron suojaosa helpottaa lyhyiden työsuhteiden vastaanottamista. Työttömiksi jääneiden toimentulo puolestaan kohenee, kun työttömyyspäivärahan omavastuuaika putoaa seitsemästä päivästä viiteen. Palkansaajien ostovoiman tukemisen lisäksi ratkaisu tuo Suomen taloudelle paljon kaivattua ennustettavuutta. – Tämä luo uskoa tulevaisuuteen ja vahvistaa kansalaisten valmiuksia pitää kotimarkkinoiden rattaat pyörimässä. Ratkaisu parantaa kilpailukykyämme ja lisää yritysten vientimahdollisuuksia. Nämä yhdessä edesauttavat työttömyyden, varsinkin nuorisotyöttömyyden kasvun taittumista, Lyly painottaa. SAK:n puheenjohtaja muistuttaa kuitenkin, ettei keskitetty ratkaisu yksin riitä luotsaamaan Suomen vientiä tukevammille raiteille. Yritysten on hyödynnettävä ratkaisun antamat mahdollisuudet ja investoitava pikaisesti niin tuotekehitykseen kuin markkinointiin. Ammattiliitoilla ja työnantajaliitoilla on nyt kahdeksan viikkoa aikaa neuvotella ratkaisuun perustuvat alakohtaiset työehtosopimukset. Lyly toteaa, ettei työantajien pidä tuoda neuvottelupöytiin sellaisia vaikeita asioita, jotka estäisivät alakohtaisten sopimusten syntymisen. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt arvioivat ratkaisun pohjalta syntyneiden työehtosopimusten kattavuutta 25. lokakuuta. Jos kattavuus on riittävä, sopimus tulee voimaan. Samalla toteutuvat valtion työmarkkinaratkaisua tukevat toimet. Lähde SAK internetsivusto T: plm Jouni Neste |
Teollisuusliiton AO.888
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.