Uutiset ao888.comSAK: uutiskirje jouluku 201015.12.2010 SAK:n uutiskirje joulukuu 201015.12.2010 SAK:n hallitus hyväksyi ensi kevään vaalitavoitteetSAK:n hallituksen kokouksessa maanantaina 13. joulukuuta hyväksyttiin mm. SAK:n ensi kevään vaalitavoitteet sekä vaaleihin liittyvä viestintäsuunnitelma ja mainoskampanja. Tavoitteet ja kampanja julkistetaan tammikuun 2011 loppupuolella. Lisäksi hallitus hyväksyi uudistetun suosituksen järjestörajaepäselvyyksien ratkaisemiseksi sekä suosituksen edunvalvonnan hoitamisesta toiseen ammattiliittoon järjestäytyneiden osalta. SAK:n valtuuston päätöslausuma: Yhtenäinen SAK vahvasti työn ja hyvinvoinnin puolestaSeuraavan hallituksen tärkein tavoite on oltava vähintään 100 000 kunnon toimeentulon takaavan työpaikan luominen. Näin varmistetaan riittävät verotulot ja pystytään takaamaan sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen rahoitus. SAK:n Lauri Lyly: Työelämän uudistaminen ei onnistu konsulteiltaSAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mielestä työmarkkinoiden keskusjärjestöillä on edelleen paljon tärkeää työtä tehtävänään työelämän uudistamisessa ja työllisyyden parantamisessa. Hänen mielestään konsultin roolilla näitä asioita ei voi hoitaa riittävän tehokkaasti. Lylyn mukaan hallituskaan ei neuvottele konsulttien kanssa, vaan siihen tarvitaan vahvan etujärjestön status. SAK:laisten äänestysaktiivisuus heikentynyt roimastiSAK:n TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan SAK:laisista jäsenistä alle puolet on varmoja siitä, että äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. SAK:laisten äänestysvarmuus on neljässä vuodessa heikentynyt dramaattisesti. Ay-liikkeen kampanjointi vaalien alla saa jäseniltä vahvan tuen. Palkkatyöläinen: Ay-aktiivit ääneen netissäTänään ilmestynyt SAK:n Palkkatyöläinen -lehti kurkistaa teemassaan sosiaalisen median maailmaan ja pohtii, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa ay-liikkeelle. Voiko esimerkiksi Facebook toimia ay-aktiivien kohtauspaikkana? Palkkatyöläinen vieraillee myös Saarioisten Sahalahden ruokatehtaalla, jossa palkitun senioriohjelman avulla on onnistuttu parantamaan iäkkäämpien työntekijöiden työssä jaksamista ja pidentämään työuria. Lehti ilmestyy tänään osoitteessa www.palkkatyolainen.fi Muita uutisiaPaperitehtailta irtisanotut työllistyneet hatarasti Työehtosopimusten ruotsinnoksiin vihdoin varoja SAK:n Elomaa haluaa omaishoitajille oikeuden työvapaaseen Suomalaiset työntekijät joustavuudessa EU:n kärkeä Jäsenliitot haluavat Lylyn jatkavan SAK:n puheenjohtajana SAK:n Huutola: Asumisen kustannukset aivan liian korkeita Tatsin työttömille ja lomautetuille tarkoitetut kuntolomat nyt haettavissa Uudistunut Tasa-arvoklinikka tarjoaa tietoa yhdenvertaisuudesta Järjestöt vaativat tappajafarkkujen kieltämistä Aimo Ylijoki SAK:n Joensuun aluejohtajaksi SAK:n Matti Tukiainen: EK:n vaatimukset yhä härskimpiä Uudet Sporttifestarit kokoaa yhteen ay-liikkujat SAK:n blogit ja FacebookUusi kulma -blogi: Wanted! Lainsuojattomat turvaan! SAK 2025 -blogi: Ay-liikkeen tavoitteet ensimmäistä kertaa osaksi ilmastosopimusta Pätkätyöläinen-blogi: Lakkoherkkyyttä? Seuraa SAK:ta Facebookissa Uutisia ammattiliitoistaLiittojen työehtosopimusneuvotteluja koskevat uutiset löytyvät SAK:n sopimuskierrossivuilta osoitteesta AKT:n valtuusto: Tilaajanvastuulaki laajennettava koko aliurakointiketjuun JHL: Liiton vaalisivut avattu Metallin liittovaltuusto: Työn tekeminen kunniaan PAMin tavoiteohjelma vuosille 2011–2015 Puuliiton valtuusto: EK:n on aika ryhtyä tukemaan liittotason neuvottelusuhteita Rakennusliitto: Veronumero puhdistaa rakennusalaa Rautatieläisten liitto JHL:ään SEL:n valtuusto: Kaupan omat tuotemerkit hämärtävät ruuan alkuperää kuluttajalle Muusikkojen liitto: Muusikkojen tunnustuspalkinto 2010 laulaja Reetta Ristimäelle SSSL: Vaalirahoitus edistää demokratiaa TEAM: Vastikkeeton pankkituki ei enää käy VVL:n edustajiston kannanotto koskien yksityistämistä ja tuottavuusohjelmaa Yleinen Lehtimiesliitto: Tulevaisuuden viestintää puitiin Itämerellä Uusia julkaisujaSAK:n vaaliesite ja -juliste "Työn ja sen tekijän puolesta" löytyvät jo nyt osoitteesta www.sak.fi/vaalit. Varsinaisesti SAK:n eduskuntavaalisivut avataan tammikuussa 2011. Paperimiehestä lähihoitajaksi? Lakkautettujen sellu- ja paperitehtaiden työntekijöiden työurien kehitys Haminassa, Kemijärvellä ja Kajaanissa. SAK 2010. FFC:s medlemsundersökning "Vi är många, vi är svenska – del II". SAK 2010. TapahtumakalenteriTarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät osoitteesta
Nyheter på svenskaÄntligen pengar för kollektivavtal på svenska Löntagaren 8/2010: Möjligheternas Nano - med okända risker Finlandssvenskar i FFC: Tydliga skillnader mellan könen Intresserad av arbetslivets internationalisering? Sök till Genèveskolan för fackligt aktiva Enigt FFC står stabilt bakom arbetet och välfärden. Resolution från FFC:s fullmäktige FFC:s Lauri Lyly: Arbetslivsreform är inget konsultjobb FFC:arnas röstningsaktivitet har rasat Seuraava uutiskirje ilmestyy 19.1.2011. Rauhallista joulua! Jos et enää halua jatkaa SAK:n uutiskirjeen tilaamista, klikkaa alla olevaa linkkiä ja poistu listalta sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti. Uutiskirjeen tilauksen peruminen: |
Teollisuusliiton AO.888
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.