Uutiset ao888.comMekaaninen metsäteollisuus ei ole mukana raamisopimuksessa24.11.2011 Puuliiton ja Metsäteollisuus ry:n neuvottelut eivät johtaneet tulokseen raamisopimuksen noudattamisesta mekaanisessa metsäteollisuudessa määräaikaan mennessä. Näin ollen mekaaninen metsäteollisuus ei ole raamisopimuksen piirissä. Odotamme vielä viimeistä vahvistusta asiaan mutta, tieto muuttuu vain jos työnantaja muuttaa päätöstään ja hyväksyy raaamisopimuksen ehdot. Syy raamin kariutumiseen on työnantajan Neuvottelut kariutuivat "perälautaan" joka tarkoittaa että työnantaja ei hyväksynyt raamisopimusta rahakysymyksissä. Metsäteollisuus ry:n mielestä raamisopimuksen palkankorotukset eivät ole määrääviä vaan ne voidaan sopia myös pienemmiksi kuin raamisopimuksessa on sovittu. Puuliitto oli valmis sopimaan uuden työehtosopimuksen raamisopimusesityksen mukaisesti. Metsäteollisuus ry on sopinut raamisopimuksen noudattamisesta mm Paperiliiton kanssa. Nyt Puuliitto ja sen ammattiosastot valmistautuvat TES neuvotteluihin mekaanisen metsäteollisuuden osalta puhtaalta pöydältä ja neuvottelutavoitteet määritellään uudestaan. Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimus on voimassa helmikuun 2012 loppuun saakka joten aikaa neuvotteluille vielä on. T: plm |
Teollisuusliiton AO.888
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.