Uutiset ao888.comPuuliitto tiedottaa11.04.2012 Puuliitto edellyttää UPM:ltä aktiivista otetta Kajaanin, Heinolan ja Aureskosken myynnissä: Työntekijöiden asema ei saa heikentyä yritysjärjestelyissä UPM:n on etsittävä Kajaanin sahalle, Heinolan ja Aureskosken jatkojalostustehtaille uudet omistajat, ja järjestettävä prosessissa työntekijöiden työsuhteiden jatkuminen niiden ehtojen muuttumatta. - UPM:n tämänpäiväinen ilmoitus toiminnan lopettamisesta Kajaanissa, Heinolassa ja Aureskoskella on huono uutinen, mutta myönteistä siinä on kuitenkin se, että ensisijainen tavoite ei näyttäisi olevan yksiköiden lakkauttaminen, vaan myyntiä pidetään varteenotettavana vaihtoehtona. - Tämän perusteella voidaan jo arvioida, että kysymys ei ole kannattamattomista yksiköistä, vaan siitä, että niiden kannattavuus ei riitä UPM:lle kannustimeksi kehittämistoiminnalle, Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola kommentoi. Lepolan mukaan myyntiprosessissa olennaista on, että UPM ei aseta tulevan omistajan tai tulevien omistajien kannattavan toiminnan kannalta liian kovia ehtoja. - Toivottavasti perusasetelma on nyt sen kaltainen, että tuotanto voi jatkua kaikilla kolmella paikkakunnalla myös tulevaisuudessa, Lepola sanoi. Puuliiton tiedottaa 11.4.2012 Tiedote liittyy UPM päätökseen aloittaa yt-neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden Auerkosken, Heinolan ja Kajaanin yksiköiden tuotannon lopettamiseksi. Irtisanominen uhkaa noin 275 työntekijää. Seuraavassa uutinen YLE:n internetsivuilta. " Metsäyhtiö UPM on aikeissa sulkea sahansa Kajaanissa sekä lopettaa jatkojalostustehtaidensa tuotannon Heinolassa ja Aureskoskella. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut jopa 275 ihmisen irtisanomiseksi. UPM on jo aloittanut yt-neuvottelut, joiden piirissä on 185 ihmistä Heinolassa, Kajaanissa ja Aureskoskella. Lisää neuvotteluja on luvassa kuun vaihteessa. - Esikuntaa ja pääkonttoria koskevat yt-neuvottelut alkavat lähiviikkoina, kun tuotantolaitosten tilanne ensin selviää, sanoo UPM:n Energia ja sellu -liiketoimintaryhmän johtaja Heikki Vappula. Yksiköiden myynti on vaihtoehto laitosten sulkemiselle. UPM Timber ja Living -liiketoiminta-alueiden esikunnan ja pääkonttorin yt-neuvottelut koskevat 90 ihmistä." Lähteet: |
Teollisuusliiton AO.888
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.
Edunvalvontaa jäsenten puolesta jo yli 100 v.