Käytä loppuun viskaa ulos

Share |

Keskiviikko 8.5.2013 - PLM Jouni Neste


Edellisistä irtisanomisista Metsäliiton vaneriteollisuudessa alkaa olla aikaa 10v. Se on se aika jonka välein työnantajilla on tapana ”putsata” matkan varrelle uupuneet työntekijät ulos firmoista. Suomen heikko lainsäädäntö antaa siihen heille oivan mahdollisuuden.

Vanerityöläisen arki on kolmivuorotyötä ja joskus vielä sen huonoimmissa mahdollisissa muodoissa. Osa väestä väsyy ja sairastuu työssään ja sairausloma kierre on valmis. Poissaolot ovat olleet perinteisesti korkeat vaneriteollisuudessa juuri vaikeiden työaikamallien vuoksi, osin raskaan työn tuomien haittojen vuoksi.
Työ on kuitenkin kehittynyt ja muuttunut vuosien varrella. Fyysinen kuormittavuus on vähentynyt mutta, työaikamallit ovat samat kuin muutama vuosikymmen sitten. Eikö tästä yhtälöstä ole helppo laskea miksi sairauspoissaolot ovat edelleen korkeita ja miksi tapaturmia sattuu suhteellisesti enemmän kuin teollisuudessa yleensä.

Väitän myös, että nykyinen työntekijä arvostaa vapaa-aikaa, yhteistä aikaa perheen kanssa enemmän kuin vielä 60, 70 ja 80 luvuilla työskennellyt työntekijä. Yhteiskuntamme on muuttunut ja sen arvot ovat erilaiset kuin menneinä aikoina. Tarve työn ja vapaa-ajan joustavalle yhteensovittamiselle on olemassa. Jos, siinä ei onnistuta Suomessa olemme väistämättä yhteentörmäyksen tiellä.

En väitä, että ihmiset olisivat nykyään pehmeämpiä tai herkempiä sairastumaan. Väitän, että poissaolokynnys olla pois työtä on alempi eri asioiden vuoksi kuin menneinä vuosikymmeninä. Vapaa-ajan arvostus on nyky-yhteiskunnassa paljon korkeampi kuin esimerkiksi 70-luvulla. Työ itse on muuttunut ja vertailukohdat teollisen työn ja uusien työmuotojen välillä on suuremmat. On syntynyt eri ammattialoja joissa on joustavia työaikoja ja tapoja mutta, tätä kehitystä ei ole tapahtunut teollisissa ammateissa. Kontrasti on erilainen nyt kuin ennen. Se on tärkeää huomata teollisuuden piirissä.

Irtisanomisen helppous ja hallittu varainsiirto

Keski-Euroopassa esim. Saksassa johon meitä niin usein verrataan, maksaa yhden työntekijän irtisanominen noin 100 000 €. Suomessa meidän vaneritehtaan palkoilla, suurimmalla irtisanomisajalla summa on noin 12 000 €. Samaan aikaan hallitus antaa työnantajille 4.5 % veroalennuksen ”toivoen” sen edes auttavan työpaikkojen säilymistä ja uusien syntymistä. Hallitus siis toivoo!
Työnantajien vastaus veroaleen on, 50 % lisäys irtisanomisissa verrattuna vuoden takaiseen aikaan. Olemme siis nähneet yhden Suomen räikeimmistä tulonsiirroista rikkaille omistaja tahoille. Ja usein ne tahot eivät ole enää edes Suomesta.
Keski-suurten ja pienten yrittäjien on turha tästä vetää hernettä nenään, samoissa talkoissa ne ovat kuin suuremmatkin. Väitän, ettei heidän rekrytointihalukkuutensa lisääntynyt veromuutoksen vuoksi yhtään. Vaikutusta tällä voi olla esimerkiksi alle 10 hengen yritysten työllistämiseen jos tarve työllistämiselle on, muutoin veroale menee suoraan omistajan kukkaroon.

Allekirjoitan SAK:n vaateet irtisanomisen vaikeuttamisesta lainsäädännön kautta täysin. Miksi esimerkiksi Saksa pärjää teollisuudellaan hyvin vaikka siellä lainsäädäntö tekee irtisanomisista kalliita. Ehkä juuri siksi Saksa pärjää? Meillä työnantajat valittavat samaan aikaan kaikesta. Kaikki on liian kallista, energia, raaka-aineet, työvoima jne. Asioita verrataan Venäjään. Ei Ruotsiin, Saksaan tai esimerkiksi Ranskaan.
Tähän on tietysti selkeä syy, oman teollisuutemme haaran pahin kilpailu tulee Venäjältä. Mutta, eivät kai työnantajat odota, että kustannukset voisivat painua Suomessa Venäjän kustannustasoa edes lähelle? Se ei olisi realismia ja tästä ei toivon mukaan ole kyse.
Työnantajien ja omistajien on panostettava edelleen tuotteisiin mutta, heidän on alettava panostaa myös henkilöstöön. Jos he aikovat ylläpitää kilpailukykyistä ja tuottavaa teollista puunjalostusteollisuutta Suomessa, ei vaihtoehtoja ole.
Poissaoloihin ja tapaturmiin hassataan rahaa tolkuttomasti eri yrityksissä. Ne eivät parane sillä, että konsernikokouksissa torutaan työntekijöitä sairauslomista ja tapaturmista. Metsä Woodissa on tapana konsernikokouksissa aina käsitellä poissaoloja ja tapaturmia. Nyt uuden johdon vastaus oli oikeasti kysymykseen, mitä se aikoo tehdä että sairauspoissaolot saadaan alas, en tiedä!

Vastaus tuohon kysymykseen oli toki saatu jo muutamaa päivää aiemmin. Se oli, käytetty loppuun viskaa ulos!


Kommentit

2.6.2013 19.18  M

Erittäin loistava kirjoitus. Tässä alkaa todellakin ihmettelemään, että miten Saksa voi pärjätä niin hyvin. Työntekijän irtisanominen on siellä kalliimpaa kun taas ruoka, autot, asuminen ja julkinenliikenne on halvempia. Jopa meidän palkoilla pärjäisi Saksassa paremmin kuin me nyt täällä.

Kauan aikaa sitten tuolla etelässä hyvässä kunnossa oleva orja oli kunnia asia. Nykyään taas työnantajalle sillä ei ole mitään väliä. Kun työläinen väsyy niin laitetaan se pihalle ja otetaan uusi, jos on tarvetta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini