Palkkamaltista palkka-aleen

Koko uuden vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen vaadittiin palkkamalttia niin valtiovallan kuin työnantajien suulla. Nyt maltti on vaihtunut aleen. Puheet kovenevat kun maailman talous laahaa. Jos palkkojen tulee joustaa, miksi hinnat eivät jousta. Markkinatalous tuntuu toimivan vain korkeasuhdanteen aikana.

Miten paljon palkat maksavat työnantajalle.

Työnantaja väittää, että Suomessa on kalleinta Euroopassa teettää työtä. Palkkojen sivukulut ja palkat ovat korkeampia kuin muualla. Tätä olemme kuulleet aina. Se ei pidä paikkaansa.

Alla olevasta kuvasta se käy ilmi hyvin. Bruttotuloissa olemme vasta kymmenes maa Euroopassa. Näette että Suomi suurituloisten maa tai kallein maa teettää työtä. Vaikka tilasto on vuodelta 2009, pitää se edelleen paikkansa suhteellisesti.

Palkkatasomme on pienempi kuin monessa muussa maassa. Veroasteemme on kuitenkin korkeimmasta päästä. Tosin viime vuosina se on laskenut hieman mutta, sekin suunta tuntuu nyt kääntyneen.

Työntekijän euro maksaa työnantajalle Suomessa 1.8 euroa. Tuo sisältää kaikki pakolliset työnantajamaksut. Kallista se on tietenkin mutta, hyvinvointivaltion ylläpito maksaa. Vaihtoehtona voisi olla USA jossa sosiaaliturvaa ei käytännössä ole. Obamacare, eli Obaman ajama terveydenhuoltojärjestelmän uudistus, tuntuu sielläkin hiertävän rikkainta kansan osaa. Veroratkaisuista nyt puhumattakaan.
Euroopassa Suomi sijoittuu kympin sakkiin työvoimakustannuksia tarkasteltaessa. Ei lähelle kärkeä mutta, kympin sakkiin kuitenkin. Tärkeimmät kilpakumppanimme ja usein myös tärkeimmät asiakkaamme, ovat meitä edelleen edellä. Seuraava kuva kertoo totuuden.

Kuvat ja tiedot ovat peräisin Euroopan komission eurostat sivustosta. Jos on kiinnostunut asiasta, löytyy tuolta tietoa valtavasti Euroopan Unionin maista.

Työnantaja yrittää Suomessa säästää sieltä missä se on helpointa

Palkkakustannukset ovat vain yksi osa työnantajan kuluja. Raaka-aineet, energia, markkinointi, tuotekehitys, kuljetus jne. muodostavat noin 75 % lopputuotteen hinnasta. Sekin riippuu alasta hyvin paljon. Alakohtaiset vaihtelut ovat suuria esim. metsäteollisuudessa, etenkin prosessiteollisuudessa palkkakustannukset ovat pienimpiä. Työvoimavaltaisilla aloilla kuten levyteollisuudessa palkkojen osuus lopputuotteesta on n. 25 %. Tämä on keskiarvo koko teollisuudesta. Paperi ja massateollisuudessa tuo luku on n. 15 %.

Miksi sitten työnantaja keskittyy kustannussäästöissä 75 % sijaan 25 %? Siksi, että kanssaihmiseltä on helppo ottaa kun sen voi tehdä laillisesti. Palkkoja ei alenneta vain alentamalla itse palkkaa. Palkkoja alennetaan myös irtisanomisten ja lomautusten kautta. Tämä tuppaa unohtumaan aina kaikilta.

75 % lopputuotteen hinnasta muodostuu sellaisista tekijöistä joissa hinnan määräävät markkinavoimat. Niistä on erittäin vaikea tinkiä. Yritysten nuoralla tanssi, tuotteen kulujen ja myyntihinnan suhteen on haastavaa, se tiedetään. Siksi yrityksillä on kallispalkkaisia koulutettuja miehiä ja naisia palkkalistoilla, jotta asia hoituisi mahdollisimman hyvin. Silloin kun he epäonnistuvat työssään, kuulemme tutun lauseen. Nyt ei ole varaa korottaa palkkoja tai niitä pitäisi alentaa. Eikö se mene juuri näin?
Kannattaako yritysjohtajille maksaa miljoonia euroja vuodessa jos he eivät pysty vastaamaan haasteisiin muutoin kuin sanomalla, että palkat alas. Vai, onko kaikista muista nurkista kaavittu jo kaikki oleellinen, josta löytyy kilpailukykyä ja tuloksenteko voimaa? Ei varmasti ole sanon minä.

Palkat, työllisyys, eläkeikä, työvoima, työhyvinvointi ovat kaikki verrannollisia toisiinsa. Tuotannon tehokkuusmittarit tunnetusti paranevat jos työhyvinvointi lisääntyy. Sairauspoissaolot vähenevät ja työssäoloaika pidentyy. Myös sieltä kuuluisasta loppupäästä työuraa. Työnantajan pitäisi tajuta, että henkilöstöinvestointi on tuottavaa toimintaa yritykselle. Tätä kautta Suomessa on säästettävissä ja tuotettavissa valtava lisäarvo kansantaloudelle. Kysymys kuuluu mielestäni? Kuinka valmis tähän talkooseen on Suomalainen yhteiskunta? Sen pitäisi olla valmis, koska nyt tyhjästä nyhjäisemällä on todellakin mahdollisuus saada tuottoa.

Aivan tyhjästä kaikki ei toki tule. Lisäarvo kansantalouteen tuotetaan ainoastaan työllä. Parantamalla työhyvinvointia parannetaan saantoa. Maksimoidaan ihmisten tehokkuus. Sitähän se tarkoittaa. Jos se samalla tarkoittaa työhyvinvoinnin parantumista, minä hyväksyn sen.
Työnantaja hakee lisäarvoa itselleen palkka-alen kautta. Se tulee vähentämään työmotivaatiota ja työhyvinvointia ja sitä kautta saantoa. Se mikä palkka-alessa säästetään työvoimakustannuksissa, menetetään poissaoloihin ja tuottavuuden laskuun. Ketä motivoi yrittämään jos suunta on orjuus? Tätä kautta ei yhteiskunnan tuottavuus ja hyvinvointi lisäänny. Globaali omistaminen ja globaali talous tosin viis veisaa Suomalaisten hyvinvoinnista.

Suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan pitäisi keskittyä kehittämiseen, ei taaksepäin menoon. Palkka-alet ja etujen huonontaminen on taaksepäin politiikkaa. Negatiivisuuden mentaliteetilla ei saavuteta kuin vastakkain asettelua. Ei ole siis ihme, että samalla suulla millä huudetaan palkka-alea. Huudetaan lakko-oikeuden karsimista. Se huutaa joka pitää valtaa ja se vaatii jolla on valta päättää. Ei tarvitse kuin katsoa eduskunnan paikka jakaumaa ja sen edustamia arvoja. Sitä duunari saa mitä tilaa. Kannattaa äänestää seuraavankin kerran Suomen uusinta työväenpuoluetta, Kokoomusta.

Lobata saa, lopata ei saa?

SAK:n ja työväen puolueiden lähitulevaisuuden haasteena on löytää yhteinen sävel päivän politiikkaan. Vaikuttaa pitää saada ja pystyä. Nyt media on tehnyt lähes synnin SAK:n kytköksistä työväenpuolueisiin. Samalla se vaikenee niistä kymmenistä yritysten ja sijoittajien lobbarijoukosta joka ajaa sidosryhmiensä etuja valtasaleissa. Miksi median mielestä lobbaaminen on sallittu vain rahan edustajille, ei kansalle? Media on kuitenkin suurin mielipidevaikuttaja kaikkialla ja kaikissa yhteiskuntamuodoissa. Sen tasapuolisuutta ei valvo kukaan. Lööppi näkyy, se myy ja vaikuttaa. Media huutaa sen äänellä joka maksaa, monissa tapauksissa.

Täytyy myöntää, että palkka-alesta puhuttaessa olen nähnyt poikkeuksellisen hyvää journalistiikkaa ylen taholta. On ollut ilo seurata A-talkin juttuja ja haastatteluita sekä debatteja. Yksittäisten luottamusmiesten tuominen esiin näissä keskusteluissa on antanut kasvot palkka-alelle. Se näyttää hyvin epäsuhdan joka palkoissa on olemassa. 2000 € kuukausituloilla on hieman vaikeampi elää kuin 7000 € tuloilla. Se panee kiemurtelemaan mutta, tällä kertaa suurempi tuloisen. Kuten eräässä taannoisessa TV-lähetyksessä nähtiin.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Unohtakaa palkka-ale, unohtakaa taaksepäin politiikka ja keskittykää innovatiiviseen tuotekehitykseen ja uusiin mahdollisuuksiin markkinoilla.
Tässä asiassa hyväksyn taaksepäin katsomisen. Innovatiivinen Suomi oli käsite. Siis oli. Nyt Suomi ei ole enää innovatiivinen. Ei tarvitse kuin verrata panoksia mitä tuotekehitykseen Suomessa eri aloilla laitetaan. Tai panoksia jotka tähtäävät uusien tuotantoalojen syntyyn. Enää ei ole rohkeutta investoida kehitykseen. Valitetaan vain kun tuotanto valuu halpamaihin. Meidän tulee silloin tehdä jotain mitä halpatuotantomaat eivät osaa. Tuottaa parempia tuotteita. Metsä ja metalli, kemia ja tietotekniikka, ympäristötekniikka ja energiateknologia ovat edelleen valttejamme. Niiden tuotekehitykseen pitää edelleen satsata panoksia niin kuin teimme menneinä vuosikymmeninä. Osaamista ei saa menettää mutta, sitä pitää kehittää.  

5 miljoonan ihmisen kansan ei kannata mielestäni joka alalle kurkottaa ja haaveilla, ainakaan Nokian mittakaavassa. Panokset pitää silloin kohdentaa oikein. Tätä kautta työllisyys tulee säilymään teollisuudessa ja sitä myöden yhteiskunta saa edelleen tuloja. Tuottamaton työ ei voi tuoda lisäarvoa talouskasvuun. Se ainoastaan käyttää olemassa olevia resursseja luo uusia rahavirtoja ei tulovirtoja. Jotta bruttokansantuote pysyy muutaman prosentin kasvussa, pitää yhteiskuntaan tulla rahaa ulkopuolelta. Muutoin markkinatalous ei toimi.

Maanviljelys ja lähiruoka ovat mielestäni yksi käyttämätön potentiaali kun puhutaan yhteiskunnan tuotoista. Ilman, että puhumme kasveista joita emme voi kasvattaa puhumme suuresta osasta päivittäistä ruokavaliotamme jonka voimme hankkia ns. lähiruokana. Jos käyttäisimme lähiruokaa, ruokaa joka on tuotettu lähellä sitä paikkaa jossa asumme. Ei meidän tarvitsisi maksaa ruuastamme niin paljoa kuin nyt ja samalla säästäisimme luontoa.

Miksi otan tähän kirjoitukseen mukaan maanviljelyn tai ylipäänsä ruuan? Siksi että se on yksi hyödyntämättömistä potentiaaleista alkutuotannosta puhuttaessa. Puhdas ruoka on vientivaltti. Superfoodia on Suomi pullollaan. Sitä ei vain osasta hyödyntää oikein. Ekologisuus on vientivaltti, ympäristönsuojelu ja ympäristöteknologia on vientivaltti. Puhtaus on puoliruokaa pitää edelleen paikkansa.
Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten me voisimme saada aikaan uusia vientituotteita ja saada edelleen tuloja yhteiskuntaamme tuottamaan yhteistä hyvää. Samaa maata ovat aikanaan olleet kännykät ja muut teknologian tuotteet. Samaa innovatiivista ajattelua voidaan käyttää monessa muussakin paikassa kuin vain teollisuudessa ja ns. huipputeknologiassa. Nyt aika ja kilpailu ovat ajaneet ohi kännyköistä ja sellusta. Aika näyttää tuleeko ahvenesta ja mustikasta Suomen pelastajia. Palkka-alesta sitä ei tule.