Sorvin Äärestä lehti jatkaa jäsenlehtenä

Torstai 2.9.2010 - Pääluottamusmies Jouni Neste

Metsäliiton Puutuoteollisuus Finnforest teki jälleen yhden ihmetystä herättävän päätöksen joka koski sen henkilöstöä Suolahdessa. Päätös koski henkilöstölehtien Sorvin Äärestä, ja Meijän Kesken lopettamista. Sorvin Äärestä ilmestyi Suolahden vaneritehtailla ja Meijän Kesken Punkaharjun vaneritehtailla. Työnantaja perusteli asian Forrester lehden perustamisella johon tuli yksiköille oma osuus paikallista tiedottamista varten.

Lehtemme koettiin kilpailijaksi Forrester lehdelle

Suolahdessa Sorvin Äärestä lehti oli hyvin luettu ja sen uutta julkaisua moni odotti innoissaan. Painosmäärä oli hieman yli 1000 lehteä noin neljä kertaa vuodessa. Artikkeleiden taso lehdessä koheni koko ajan ja lehden toimittaminen tehtiin yhdessä työnantajan paikallisedustajien kanssa. Taitto ja lehden ulkoasu onnistui ensi yrittämällä ja toimituskunnassa oli hyvä yhteistyön henki ja tekemisen meininki. Tätä mieltä oli myös paikalliset työnantajan edustajat jotka monesti kertoivat olevansa lehteen ja sen toimintaa erityisen tyytyväisiä.
Kaikki tuo oli muutamalle tiedotustoiminnasta vastaavalle henkilölle konsernissa merkityksetöntä. Heidän piti saada Forrester lehdelle tilaa ja he päättivät raivata pois tieltään paikallislehdet.

Forrester henkilöstö lehti floppasi täysin

Finnforestin henkilöstö on varmasti saanut ainakin yhden Forrester lehden postiinsa tämän vuoden aikana. Seuraavan numeron olisi pitänyt ilmestyä jo kesällä. Vieläkään siitä ei ole mitään tietoa. Lehti oli mielestäni täysi floppi. Siinä kerrottiin vain konsernin hallinnon asioita ja näkökulmia. Paikallinen osuus oli mitätön ja täysin riittämätön. Henkilöstölehdeksi niin kuin me sen ymmärrämme, sitä ei voi sanoa hyvällä sydämelläkään. Ulkoasua oli kammottava, luettavuus jostain vuosisadan alusta. Artikkeleiden aiheet eivät olleet kiinnostavia eivätkä kohdanneet kuin muutamaa ylempää toimihenkilöä tai johtotason henkilöä. Palaute lehdestä työntekijöiltä oli murskaava. Jos, lehden luvattu aikataulu mättää kuukausilla kertoo se jo kaiken oleellisen. Minun mielestäni Metsäliiton pitäisi lopettaa rahan haaskaus tähän lehteen ja antaa jälleen lupa alkaa toimittamaan henkilöstölehtiämme Sorvin Äärestä ja Meijän Kesken.

Ammattiosastomme tekee sen mitä Metsäliitto ei halua tai ei osaa

Monista yhteydenotoista lehtemme jatkon puolesta vein asian esille osastomme toimikunnalle. Tarkoitus on että Sorvin Äärestä lehti jatkaisi nettijulkaisuna. Asia on edennyt hyvin ja olen aloittanut toimet lehden toiminnan jatkamiseksi. Toimituskunta jatkaa kokonaisuudessaan ja myös uusia jäseniä on lupautunut mukaan jo nyt. Koulutuspaketti on päätoimittajan osalta jo sovittu. Toimittajille on myös tulossa koulutusta. Liittomme on lupautunut auttamaan lehteen ja sen toimittamiseen liittyvissä koulutuksissa. Ammattiosastomme toimikunta tekee lopullisen päätöksen lehden perustamisesta kokouksessaan 5.9–10

Päätöksen ollessa myönteinen, toimenpiteet ja suunnitelmat pyörähtävät käyntiin ja niiden päämääränä on saada ensimmäinen numero jäsentemme luettavaksi ensi joulun alla.

 

T: pääluottamusmies

 

6 kommenttia . Avainsanat: Sorvin Äärestä, toimitus, toimikunta