Uutiset ao888.com

Puuliitto tuomitsee Metsähallituksen lomautussuunnitelmat

28.10.2016

Tiedote. Julkaistu: 28.10.2016 klo 13:50
Puuliitto

Puuliitto tuomitsee Metsähallituksen Metsätalous Oy:n tänään 28. lokakuuta julkistamat suunnitelmat metsuriensa mahdollisesta lomauttamisesta voimassa olevan metsähallituslain tarkoituksen vastaisina. Lain mukaan Metsähallituksen on otettava toiminnassaan huomioon työllisyyden edistämisen vaatimukset osana yleisiä yhteiskunnallisia velvoitteita. Lomautuskaavailut ovat räikeässä ristiriidassa työllisyystavoitteen ja maakuntien hyvinvoinnin edistämisen kanssa.

Puuliitto vaatii Metsähallitusta käyttämään kaikki keinot 357 metsurin ympärivuotisen työllisyyden turvaamiseksi. Ensimmäinen lähtökohta on hyödyntää Metsähallitukselle työllisyyden edistämiseen osoitettu taloudellinen liikkumavara, joka voi pienentää metsätalouden liikevoittoa muiden yhteiskunnallisten velvoitteiden tavoin. Toisaalta kysymys ei ole siitä, että töitä ei olisi ympäri vuoden tehtävissä, vaan siitä, antaako työnantaja niitä tehdä. Esimerkiksi talviajan ensiharvennukset sopivat metsureiden tehtäväksi erinomaisesti, minkä rinnalla käytettävissä on muita työmuotoja. Puuliitto muistuttaa myös työvoiman joustavan yhteiskäytön mahdollisuuksista Metsähallituksen sisällä. Ammattitaitoisia metsureita voidaan esimerkiksi käyttää luontopalvelujen puolella.

Puuliitto paheksuu Metsähallituksen toimintaa yt-neuvottelujen piilossa valmistelemisesta. Asia ei noussut viime viikolla pidetyissä Metsätalous Oy:n ja Metsähallituksen emoyhtiön hallituksen kokouksissa millään tavalla esille, vaikka niissä molemmissa on mukana henkilöstön edustus. Samalla Puuliitto pitää outona, että yt-neuvottelut koskevat vain Metsätalous Oy:n metsureita, eivät koko henkilökuntaa.

Puuliiton mukaan Metsähallituksen ja valtio-omistajan on nyt näytettävä, että laajan vastustuksen kohteena ollut Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen ei johda pelättyihin seurauksiin eli yhteiskunnallisten velvoitteiden taka-alalle painumiseen lyhytjänteisten taloudellisten arvojen tieltä. Samalla Puuliitto vetoaa valtio-omistajaan, että se mitoittaa Metsähallitukselle asetetut tulostavoitteet niin, että tulosta ei tarvitse tehdä työntekijöiden kustannuksella.

Metsähallituksen arvo mitataan viime kädessä sen tuottamana yhteiskunnallisena kokonaishyötynä.

Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, bioteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Liittoon kuuluu noin 34 000 jäsentä.

t. plm Jouni Neste

27.03.2018Sak:n uutiskirje
16.03.2018Sak:n uutiskirje
01.03.2018Sairauskassan tiedote
27.02.2018Sak:n uutiskirje
23.02.2018Teollisuusliiton uutiskirje
21.02.2018Paikallinen sopimus havutehtaan talvilomaan
21.02.2018Ajankohtaista tehtailta
16.02.2018Lomarahat havu 12h
13.02.2018Sak:n uutiskirje
30.01.2018Teollisuusliiton uutiskirje
30.01.2018Sak:n uutiskirje
17.01.2018Lakon syyt
17.01.2018Teollisuusliiton uutiskirje
17.01.2018Sak:n uutiskirje
12.01.2018Tarkennuksia lakkorajoihin
12.01.2018Teollisuusliiton uutiskirje
11.01.2018Teollisuusliiton uutiskirje
09.01.2018Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaa sovitellaan keskiviikkona valtakunnansovittelijan toimistolla
08.01.2018Lakkomaksatus ohjeet
02.01.2018Palkkajaksot koivu ja havu 2018
28.12.2017Teollisuusliiton uutiskirje
19.12.2017Teollisuusliiton uutiskirje
14.12.2017Sak:n uutiskirje
27.11.2017Teollisuusliiton uutiskirje
24.11.2017Ammattiliiton ajankohtaista asiaa!!
15.11.2017Vaalitoimikunnan pöytäkirja 15.11.2017
15.11.2017Sak:n uutiskirje
09.11.2017Tarjous jäsenille parturi-kampaamo palveluista
01.11.2017Kuntotapahtuman arvonta suoritettu
31.10.2017Sak:n uutiskirje
31.10.2017Työehtosopimusten neuvottelutilanne
30.10.2017Jvp selonteko 30.10.2017
24.10.2017Työsuojeluvaalitoimikunnan kokouksen pöytäkirja
17.10.2017Sak:n uutiskirje
17.10.2017Teollisuusliiton jäsenlehdestä tuli Tekijä
06.10.2017Paperin neuvottelut katkesivat
05.10.2017Työsuojeluvaalit 2018-2019
05.10.2017Uusin särmä luettavissa
04.10.2017Delta auton kiistassa päästiin sopuun
04.10.2017Uudet lomaedut
03.10.2017FinUnions uutiset
03.10.2017Sak:n uutiskirje
27.09.2017Jvp selonteko 27.9
20.09.2017Sak:n uutiskirje
19.09.2017Paperiliitto ja Puuliitto: Europarlamentin LULUCF-päätös on askel oikeaan suuntaan
06.09.2017Sak:n uutiskirje
28.08.2017Videoklippien valmistaminen ja editointi kurssi
23.08.2017Sak:n uutiskirje
23.08.2017Jvp selonteko 22.8
21.06.2017Kuumassatyöskentely
21.06.2017Jvp selonteko 21.6
20.06.2017Sak:n uutiskirje
06.06.2017Sak:n uutiskirje
01.06.2017Ewc kokous Espoo
30.05.2017Jvp selonteko 29.5
30.05.2017Havun ja koivun palkkajaksot 2017
24.05.2017Kiila kuntoutus
24.05.2017Sak:n uutiskirje
10.05.2017Kesälomat koivu ja jaloste
09.05.2017Sak:n uutiskirje
05.05.2017Jvp selonteko 4.5.2017
24.04.2017Konsernin yt kokous 18-19.4
11.04.2017Sak:n uutiskirje
31.03.2017Jvp selonteko 31.3.2017
14.03.2017Jvp selonteko 14.3.2017
01.03.2017Sak:n uutiskirje 1.3.2017
28.02.2017Jvp 23.2 selonteko
15.02.2017YT-selonteko valmis luettavaksi
17.01.2017SAK:n uutiskirje 1/2017
11.01.2017JVP-kokouksen 11.01-17 selonteko luettavissa
18.11.2016Puuliitto: Työnjohto ei voi ryhtyä työterveyslääkäriksi
11.11.2016JVP selonteko 11.11.2016 luettavissa
09.11.2016SAK:n uutiskirje 09.11.2016
07.11.2016Metsän jäähallivuoro/jääkiekko
28.10.2016Puuliitto tuomitsee Metsähallituksen lomautussuunnitelmat
27.10.2016Puuliiton uutiskirje 10/2016
26.10.2016Kellojen siirto lisää työaikaa tunnilla, se on ylityötä
26.10.2016Puuliiton Nilosaari peräänkuuluttaa tukea Pyhännän sahan irtisanotuille
19.10.2016Puuliiton hallitus Sipilän hallitukselle: Eipäs lyödä kapuloita metsätalouden ja työntekijöiden rattaisiin
13.10.2016SAK:n uutiskirje 13.10.2016
13.10.2016JVP selonteko 13.10.2016 luettavissa
03.10.2016JVP selonteko 03.10.2016 luettavissa
23.09.2016YT-prosessin päätöskokouksen 23.9.2016 selonteko luettavissa
23.09.2016Luottamusmiesvaalien vaalitoimikunta kokoontui
19.09.2016JVP selonteko 19.09.2016 luettavissa
15.09.2016YT-kokouksen 15.9.2016 selonteko luettavissa
14.09.2016SAK:n uutiskirje 14.9.2016
05.09.2016JVP selonteko 05.09.2016 luettavissa
31.08.2016SAK:n uutiskirje 31.8.2016
24.08.2016JVP selonteko 24.8.2016 luettavissa
23.08.2016Puuliiton uutiskirje 4/2016
25.07.2016JVP selonteko 25.7.2016 luettavissa
02.06.2016SAK:n uutiskirje: Kilpailukykysopimuksen kohtalon hetket
01.06.2016Puuliitto mukana uuden keskusjärjestön rakentamisessa
31.05.2016Kilpailukykysopimuksen mukainen neuvottelutulos mekaaniseen metsäteollisuuteen ja puusepänteollisuuteen
24.05.2016Mekaanisen metsäteollisuuden Kilpailukykysopimusneuvotteluissa tauko
18.05.2016JVP-kokouksen 18.05 -16 selonteko luettavissa sivustossamme
29.04.2016Konsernikokouksen lyhyt selonteko
27.04.2016Ääneseudun Työväen Vappu 2016 Suolahdessa
27.04.2016SAK:n uutiskirje 27.04.2016

Näytä lisää »