TAM 36 scheemamalli, mikä muuttuu?

Share |

Maanantai 29.11.2010 - Pääluottamusmies Jouni Neste


Lupasin kirjoittaa tänne blogin puolelle uudesta havutehtaan työaikamallista. Samalla se työaikamalli on varmasti myös käytössä koivulla jos TAM 36:lle on siellä tarvetta. Mutta koivun osalta neuvottelut jatkuvat vielä ja ne koskevat työaikajärjestelyjä ja tehtaan ajamista talvilomien aikana sekä pääsiäisenä.

Scheemassa on nyt 1708 h / v keskimäärin joten, työaikamääräykset täyttyvät. Vuosilomaa on 5 viikkoa eli, 4 kesällä ja 1 talvella. Kesäaika mennään tilausten mukaan joko seisokitta tai seisokilla. Lomaryhmät on käytössä tarpeen mukaan ja vuosiloma on yhtenäinen kaikilla työntekijöillä eli 4 viikkoa kerralla. Toki tuohon vaikuttaa se saisakin kesto jos sitä on. Mutta kun en osaa ennustaa niin siihen vielä palataan.

Talvilomat toteutetaan korvaamalla käyntiaika

Talvilomalla kerralla on yksi vuoro. Töissä olevat vuoro korvaavat työpäivät, eli tekevät tällä viikolla kuusi (6) päiväisen viikon. Tällä tasoitetaan vuotuista työaikaa. Samalla työntekijöiden valinta mahdollisuus kasvaa milloin lomat pidetään koska työnantajalle sillä ei tässä mallissa ole enää suurta merkitystä.

Seisakkiajat työssä

Sopimuksen mukaan seisakkiaikaa vuodessa on joulu ja juhannus molemmat 9 työvuoron verran. Muut arkipyhät ja itsenäisyyspäivä ollaan työssä scheeman mukaan. Tämä tasaa vuotuisen työajan ja tuo lisäansiota hieman työntekijöille.

Scheeman kierto on jo tuttu

Scheeman kierto on jo tuttu sitä tehneille se ei muutu tässä sopimuksessa. Tietenkin lukuunottamatta tuota talvilomajaksojen aikaa. Toivon mukaan tämä scheemamalli parantaa jaksamista. Tiedän että, näin on kun TAM 36:teen muutetaan TAM 35:stä mutta, tilanne on toinen muutettaessa siihen TAM 37:stä, sen tietää kaikki. Joku kysyi minulta että ei tullut sitten sitä "kolmiseiskaa". Ei siitä ole koskaan tässä neuvottelussa ollut edes kyse. Neuvottelimme koko ajan TAM 36 työajasta ja scheemamallista. Meillä on kolmiseiskan malli valmiina ja sen käyttöönotto on työnantajan päätöksen teon takana. Toivon mukaan se joskus on myös oikea vaihtoehto, nyt se ei sitä ole.

Sceemojen pitäisi olla jaossa havuvaneritehtaalla huomenna marraskuun viimeisenä ja koivutehtaalla viimeistään ensi viikon alussa. 1.12 on vielä neuvottelu koivun kierrosta ja ensi vuoden näkymistä toisen kvartaalin osalta. Pyrimme löytämään hyvän ratkaisun joka täyttää sopimamme mallin määräykset. Uskon myös että saamme sen sovittua, tavalla tai toisella.

Scheemamalli joka on laskentamalli on nyt niillä luottamusmiehillä jotka olivat tänään palvaverissa. Voit katsoa siitä scheemasta sen miten asia toteutuvat sopimusten ja lain kannalta. Valmiissa scheemassa on sama kierto mutta vuosilomat on sijoiteltu toisin. 2011 talvilomista kannattaa teidän keskustella miten ne haluaisitte sijoittaa, kertokaa mietintänne minulle tai osastonne luottamusmiehille niin vien tai viemme asiaa työnantajalle.

Jatketaan keskusteluja palstan kautta täällä netissä ja tulkaa ihmeessä juttusille kun on kysymistä tehtaalla. Olen tällä viikolla paljon neuvotteluissa kiinni mutta aina välillä toimistollakin.

 

 


Kommentit

28.8.2011 6:04  Coach Factory Store

U.S. Secretary of State Hillary Clinton on Sunday invited the DPRK's vice foreign minister Kim Kye-Gwan toCoach Factory Store New York for talks on the potential resumption of the six-party talks on denuclearization of the Korean peninsular, which has been on hold for more than two years.Coach Purses Chinese State Councilor Dai Bingguo and United States Secretary of State Hillary on Monday pledged to maintain and promote peace and stability in the Asia-Pacific regionLuo said the current debt level in the country is unsustainable,Chanel Purses and whether or not Greece can decrease its debt level is a grave problem facing its government, he saidMeanwhile, the lack of liquidity in the banking sector discourages investment. These factors are all affecting the recovery of the Greek economy.Chanel Purse The structural reform or privatization could reshuffle its infrastructure sector including transportation, new energy, electricity and water supply, which might provide a good chance for foreign enterprises.Xiao Guihong, the ring leader,Moncler Jackets was given the death penalty in the first-instance trial, according to a verdict released by the Dongguan City Intermediate People's CourtHOUSTON, Aug. 26 (www.tingvoa.com) -- Houston, the fourth largest city in the United States said on Friday that it will quit hiring Standard & Poor's to rate the soundness of its investments,Louis Vuitton Online after getting downgraded by the rating company earlier this month.S&P downgraded Houston's investment portfolio when its downgraded U.S. debt early this month. S&P also downgraded dozens of other municipalities with large investments Coach Outlet in U.S. Treasury notesA witness at the scene told TingVoa.com that the wounded have been taken to local hospitals.The North African country has faced an increasing threat by Islamist militants since the 1990s.Chanel Bags

The security situation in Algeria has been significantly improved in recent years since the government adopted a national reconciliation policy and stepped up military strikes.

1.9.2011 15:24  Chanel Bags

To get unlimited Chanel Bags access to NYTimes.Coach Outlet com and our NYTimesBurberry Scarves apps, you?ll needCoach Outlet a subscription. When you subscribeHermes handbags , you?ll get Coach Outlet Store unlimited access toCoach Outlet Online articles and blogCoach Factory Handbag posts, as wellCoach Outlet as video,Louis Vuitton Outlet slide shows andCoach Online Outlet other multimedia Louis Vuitton features ? on the Coach Purse Outlet Web site, on Chanel Handbags the mobile siteCoach Handbags Sale , and on ourCoach Outlet Online smartphone and tablet Prada apps. With yourGucci Handbags subscription, you?ll Hermes Bags also get 100 ArchiveBurberry Coat articles every four Louis Vuitton Outlet weeks. NYTimes digitalCoach Outlet Store subscriptions do not include Premium Crosswords or The New York Times Crosswords apps

16.9.2011 12:18  Chanel Outlet

All were glad, the plants, Louis Vuitton Handbags the birds, the insects, and the children.Burberry Handbags But men, grown-up men and women, Coach USA did not leave off cheating and tormenting themselves and each other. Chanel Outlet It was not this spring morning men thought sacred Louis Vuitton Bags and worthy of consideration not the beautyWholesale Bags of God's world, given for a joy to all creatures,Coach Bags this beauty which inclines the heart to peace, to harmony, Gucci Bags and to love, but only their own for enslaving one another. Prada Purses Thus, in the prison office of the Government town, Christian Louboutin Pumps it was not the fact that men and animals had received the grace and gladness of spring that was considered sacred and important But that a notice, numbered and with a superscription, had come the day before,Style wise, the are one of the best designed sneakers available.

22.9.2011 12:12  coach wallets

http://www.stores-coachoutletonline.net/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini