Sairaslomien uusi käytäntö vie toimintaa uudelle tasolle.

Share |

Lauantai 29.5.2010


Olemme jo jonkin aikaa neuvotelleet sairauslomakäytännön  muuttamisesta siten että, työntekijä voi itse kirjoittaa itselleen tarvittaessa 1-3 pv sairausloman. Tästä kokeilusta olemme nyt tehneet työvaliokunnassa pelisäännöt jotka koskevat työntekijöitä ja toimihenkilöitä Metsäliiton Puutuoteteollisuudessa. Kokeilu aloitetaan Suolahden tehtaiden lisäksi Punkaharjulla Kyrössä ja Rengossa.

Asia lähti etenemään noin 1 1/2 vuotta sitten allekirjoittaneen ja tehtaanjohtajan keskusteluista. Sen jälkeen konsernin HR kertoi että asiaa ei voi viedä eteenpäin ilman heidän suostumustaan. Asia siirtyi HR:n valmisteluun ja käsiteltäväksi työvaliokuntaan.
Tähän ratkaisuun varmasti vaikutti samanaikainen prosessi paperiteollisuuden puolella. Paperiteollisuudessa asia eteni siten että, sairauslomakäytäntö on tällä hetkellä kirjattuna paperin työehtosopimukseen. Hyvien kokemusten perusteella paperin puolella työnantaja päätti aloittaa kokeilun myös Puutuoteteollisuudessa.

Hyötyä mutta onko haittoja?

Hyötyä on varmasti ja se tulee joustavuudesta sekä turhien sairauspoissaolopäivien vähentymisestä. Monesti on tilanne että, potilas saa sairauslomaa kolme päivää lääkäristä vaikka, olisi tarvinnut vain yhden. Olet siis kaksi päivää turhaan poissa työstä. Tämä ilmiö on se syy miksi sairauspoissaolopäivät vähentyvät kun tämä järjestelmä otetaan käyttöön. Näin on käynyt poikkeuksetta siellä missä tätä järjestelmää käytetään. Tästä syystä myös työnantajat ovat kiinnostuneita asiasta.
Tämän lisäksi työterveyshuololle jää lisää aikaa keskittyä ennakoivaan työhön, niin kuin sen kuuluukin  tehdä. Tästä pitää kuitenkin pitää myös kiinni koska, helposti tulee tilanne että työnantaja haluaa pudottaa työterveyshuoltoon ostettavia päiviä. Tilanteessa jossa akuutin sairaushoidon tarve alenee.
Työvaliokunnassa 27.5 otin tämän asian esille ja myös HR:n johto oli kanssani samaa mieltä. Työterveyshuollon kokonaisaikaa ei tulla pienentämään vaan työn painopiste siirtyy ennakoivaan työsuojelutyöhön sekä ennakoivaan työterveyshuoltotyöhön.

Työntekijöiden puolesta minun ei tarvitse hyötyjä paljoa kertoa, kaikki ne tietävät. Toivon mukaan osaamme käyttää tätä etua tällä kertaa oikein.

Uhkana oman pesän pilaaminen?

Meillä työntekijöillä on joskus ollut tapana pilata omalla käytöksellämme hyviäkin asioita. En ala kertomaan esimerkkejä mutta, kaikki te tiedätte mitä tarkoitan kun muistisopukoitannen kaivelette.
Tässäkin asiassa piilee sama vaara.
Ylilyönteihin on varauduttu mutta, laajamittaisen väärinkäytöksen takia järjestelmä ja kokeilu on yhtä helppo purkaa kuin ottaa käyttöönkin. Siksi toivon että osaatte käyttää sitä oikein. Sairaana ei töissä olla saa se on selvä asia. Mutta toistuvat poissaolot esimerkiksi maanantaina ja perjantaina kertovat omaa kieltänsä. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa tilanteeseen että, ette uskaltaisi omaa kirjoitusoikeuttanne käyttää. Silloin kun siihen on tarve sitä pitää käyttää.

Tiedottaminen ja voimaantulo

Suolahdessa sairaulomakäytännön muutos ratifioidaan yt-kokouksessa 18.6.2010. Sen jälkeen aloitetaan vuoropalaverit koivuvaneritehtaalla sekä jalostetehtaalla joissa, asiasta informoidaan työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Tehtaiden tuotantojohtajat valmistelevat vuoropalaverit yhdessä työnjohdon sekä työntekijöiden vuoropalaveriedustajan kanssa.
Havuvaneritehtaalla järjestetään informaatio jokaiselle vuorolle. Siellä vuoropalaverit ovat nyt käynnissä, eikä asia ehdi niihin käsiteltäväksi. Uskoisin että saamme kokeilun käyntiin heinäkuun alusta. Kokeilun aloittamisajankohta sovitaan yt-kokouksessa.
Ohjeet uudesta sairauslomakäytännöstä  jaetaan jokaiselle työntekijälle vuoropalavereissa sekä info-tilaisuuksissa.

Tarkoituksena vakiintunut tapa toimia

Jos ja kun, kokeilu onnistuu on sitä tarkoitus laajentaa koko Metsäliiton Puutuoteteollisuuden yksiköihin. Samalla kokeilu vaihtuu ja vakiintuu yksiköissä normaaliksi tavaksi toimia.

Toivon että otatte tämän kokeilun tosissanne ja toimitte siten että, voimme jatkaa sitä tapana toimia vuodesta 2011 alkaen. Ainoa aisia mihin tämä voi kaatua on että, oikeutta käytetään väärin laajamittaisesti.
Yksilötasolla olevat väärinkäytökset kitketään pois eväämällä yksilöltä oikeus kirjoittaa sairauslomaa. Joten muutama epäasiallinen käytös ei pilaa ja peru kokeilua. Toki yksikin väärinkäytös on mielestäni liikaa koska, sille ei ole perusteita.

Hyvää kesää kaikille ja palataan asiaan vielä 18.6 olevan yt-kokouksen jälkeen jolloin teen normaalin selonteon kokouksen asioista.
Jään lomalle mitä todennäköisimmin 21.6 ollen lomalla 2 viikkoa. Sen jälkeen pidän loput lomat alkaen 12.7. Loman aikana olen tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla.

T: Pääluottamusmies

 


Kommentit

29.5.2010 13.52  Teosto

Vähän hirvittää tuollainen ajatus, mutta kuten jo sanottu, niin se on yhtä helppo purkaa kuin ottaa käyttöön.

Eniten tuossa mietityttää tuo maanantaiaamuinen vapina joka myös alkoholimyrkytyksenä tunnetaan.
Hoitoaloillahan tätä järjestelmää on paljon käytössä, ja heillä on raja siinä montako päivää vuodessa saa itselleen kirjoittaa. Suojarinteellä muistaakseni yhdeksän, jonka jälkeen on sairaslomat haettava ulkopuoliselta taholta.

Hyvänä puolena tässä tietysti on se, että varmasti lääkärin/hoitajan vastaanotolle on vähemmän jonoa ja sitten kun sinne itse olisi pää kainalossa menossa niin ei tarvitse viikkoa kärsiä ennenkuin pääsee vaivaansa hoidattamaan.

Näin kuultuna kyllä kuulostaa aika epätodennäköiseltä että työnantaja tuollaiseen lupautuisi, mutta pisteet tosiaan työnantajalle siitä jos suostuu.

29.5.2010 13.59  Pääluottamusmies Jouni Neste

No tähän ei lupia enää tarvita kun tämä on sovittu asia. Aikataulut vain pitää enää sopia.

24.12.2010 10.38  christian louboutin

I dont know what to say except that I have enjoyed reading. Nice blog. I will keep visiting this blog very often.

1.9.2011 15.21  Chanel Bags

To get unlimited Chanel Bags access to NYTimes.Coach Outlet com and our NYTimesBurberry Scarves apps, you?ll needCoach Outlet a subscription. When you subscribeHermes handbags , you?ll get Coach Outlet Store unlimited access toCoach Outlet Online articles and blogCoach Factory Handbag posts, as wellCoach Outlet as video,Louis Vuitton Outlet slide shows andCoach Online Outlet other multimedia Louis Vuitton features ? on the Coach Purse Outlet Web site, on Chanel Handbags the mobile siteCoach Handbags Sale , and on ourCoach Outlet Online smartphone and tablet Prada apps. With yourGucci Handbags subscription, you?ll Hermes Bags also get 100 ArchiveBurberry Coat articles every four Louis Vuitton Outlet weeks. NYTimes digitalCoach Outlet Store subscriptions do not include Premium Crosswords or The New York Times Crosswords apps

16.9.2011 12.20  Chanel Outlet

All were glad, the plants, Louis Vuitton Handbags the birds, the insects, and the children.Burberry Handbags But men, grown-up men and women, Coach USA did not leave off cheating and tormenting themselves and each other. Chanel Outlet It was not this spring morning men thought sacred Louis Vuitton Bags and worthy of consideration not the beautyWholesale Bags of God's world, given for a joy to all creatures,Coach Bags this beauty which inclines the heart to peace, to harmony, Gucci Bags and to love, but only their own for enslaving one another. Prada Purses Thus, in the prison office of the Government town, Christian Louboutin Pumps it was not the fact that men and animals had received the grace and gladness of spring that was considered sacred and important But that a notice, numbered and with a superscription, had come the day before,Style wise, the are one of the best designed sneakers available.

22.9.2011 12.12  coach wallets

http://www.stores-coachoutletonline.net/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini