Konsernikokouksen antia

Perjantai 30.4.2010 - Pääluottamusmies Jouni Neste

Finnforestin konsernikokous on pidetty Espoossa tutuissa tunnelmissa. Vuosi vuoden jälkeen mikään kokouksessa ei muutu oleellisesti. Sieltä kantautuvat viestit heijastavat olemassa olevaa tilannetta työrintamalla kuin koko maailmassakin.

Ole Salven kiitti koko henkilöstöä kuitenkin hyvin tehdystä työstä vaikeana aikana. Tappiot saatiin minimoitua mikä oli ensiarvoisen tärkeää. Tämä kertoo siitä että Finnforestilla on osaava henkilökunta. Ove odotti toiveikkaana ensivuodesta parempaa ja jo tänä vuonna taloustilanne yhtiössä näyttäisi parantuvan.

Yrjö Perälä kertoi puuhuollon ja oston tilanteesta. Pääviesti on että, puuta riittää mutta, tiukkaa tekee varsinkin kuusen osalta.
Suomen kuusivarannot ovat täydessä käytössä järeän kuusitukin osalta. Mantyä riittää hyvin kunhan kauppa vain käy. Koivun osalta ollaan tilanteessa jossa, markkinoiden elpyminen aiheuttaa kovaa kilpailua koivuraakaineesta. UPM:n päätökset tehtaiden alasajosta johtuu osin raaka-ainepulasta. Suomalainen koivutukki ei olisi riittänyt kaikkien tehtaiden käyttöön. Tuonti Venäjältä ei enää ole vaihtoehto. Kovien tullien ja kallistuneiden kuljetuskustannusten nostaessa tukin hinnan korkeammalle tasolle kuin kotimaisen raaka-aineen.
Puukauppa kokonaisuudessaan on edelleen hiljaista ja se heittää tällä hetkellä isoimman haasteen raaka-aineen saatavuuteen.
Tehdyt veropäätökset hinaavat metsänomistajien myyntipäätöksiä loppuvuoteen. Syynä on tietysti 25 % verohelpotus jonka valtio on luvannut. Tällöin metsänomistajat odottavat riskilläkin, puulleen parempaa hintaa ja ottavat verohyödyn itselleen vasta loppuvuonna.
Varastotilanne antaa koivun osalta helpotusta mm. Suolahden osalta. Vielä ei ole tehty päätöksiä varaston purun suhteen. Yhtä mahdollista on säästää varastossa olevat puut vuodelle 2011. Varastossa puuta on myös Punkaharjulla mutta, ei sitä määrää kuin Suolahdessa. Yleisesti ottaen Yrjö Perälä piti puuraaka-aineen saatavuutta haasteellisena. Hän kuitenkin uskoi Metsäliiton selviävän kunnialla vaikka, tuotannot nostettaisiin täyteen vauhtiin koko puutuoteteollisuudessa.

Vaneriteollisuuden osalta pieni tilauskantojen vahvistuminen ei vielä aiheuttanut isommin riemunkiljahduksia. Kuitenkin pääasiakkaisen varastotilanne on helpottunut ja tilauserittelyjä heiltä on alkanut tuotantoihin saapua. Ennustettavuus syksyn osalta on kuitenkin vielä täysin hämärän peitossa. Siltä osin mihin tilauskehitys on kääntymässä vai mikä tilanne yleensä on. Kesän käynnit on turvattu ja nyt ilmoitetut lomautusten purut toteutuvat. Viikkojen 22 ja 23 Suolahden osalta tarkastellaan tilannetta ja mikäli tilauskannan kehitys jatkuu hyvänä voidaan ne myös tehdä työtä. Tämä kuitenkin tarkentuu lähiviikkojen aikana.

Työterveyshuollon kyselyn tulokset purki Hannu Pursio konsernikokouksessa. Suolahden osalta kyselyyn vastattiin todella hyvin ja työterveyshuoltoon oltiin hyvin tyytyväisiä. Itseäni tämä ei yllättänyt. Meillä on erittäin hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta työterveysasemmalla työssä. Anna-Maria Sakin työpanos on erittäin arvokas ja suurimmalta osalta saamme kiittää häntä, tästä kyselyn hyvästä tuloksesta. Toiminta työterveyshuollossa on kaikin puolin oikean suuntaista, keskittyen akuutista sairaudenhoidosta ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon. Tehdyt toimenpiteet riskiarvoinneissa ja työpaikkakuvauksissa näkyvät alentuneina tapaturmalukuina ja pieninä poissaololukuina.
Muiden yksiköiden vastausten suunta ei ollut yhtä hyvä mutta, kuitenkin antoi kuvan että muutostyö työterveydenhuollon siirtymisestä Terveystalon vastuulle on onnistunut kokonaisuudessaan suhteellisen kivuttomasti ja hyvin. Korjattavaakin on ja korjaukset tehdään.
Toin kokouksessa esille joidenkin tutkimusten lähete ongelman joka koskee hoitojen omavastuuosuuksia. Pursio lupasi keskittyä ongelman poistamiseen ja asia otetaan esille niin Terveystalon kuin kuntayhtymienkin kanssa. Samoin esitin joidenkin tutkimusten ostamista palvelupakettiin lisänä jo siellä olveille tutkimuksille. Kyseessä on usein eteentulevia veritestejä ym. testejä. Asia etenee työterveyshuollon ohjausryhmän käsittelyyn ja työnantaja vastaa aikooko se laajentaa testipakettia tällä saralla.

Tässä tärkeimmät. Investoinneista jotain asioita oli esillä mutta, tuttuun tapaan niistä jos ja kun ne toteutuvat informoidaan henkilöstöä erikseen.

Hyvää Vappua hyvät ystävät, työtä riittää vielä edelleen ja toivottavasti loppuvuoden osalta lomautukset olisivat suurimmilta osiltaan takanapäin.

5 kommenttia .