Uutiset ao888.com

Puuliiton hallitus Sipilän hallitukselle: Eipäs lyödä kapuloita metsätalouden ja työntekijöiden rattaisiin

19.10.2016

Kannanotto. Julkaistu: 19.10.2016 klo 12:14
Puuliitto

Puuliiton hallitus on tyrmistynyt julkisuudessa esiin nousseista kaavailuista, joiden mukaan verovapaat kilometrikorvaukset oltaisiin lakkauttamassa osana laajaa liikenneuudistusta. Jos maan hallitus toteuttaisi suunnitelmansa, tarkoittaisi se kapuloiden lyömistä metsätalouden rattaisiin. Samalla se merkitsisi työntekijöiden aseman heikentämistä, vaikka maan hallitus on kilpailukykysopimuksessa nimenomaan sitoutunut siihen, että työntekijöiden toimeentuloon ei sen enempää kajota.

– Puuraaka-aineen teolliseen tuotantoon saamisen ensimmäinen edellytys on se, että metsäkoneenkuljettajat ja metsurit pääsevät taipaleiden takana sijaitseville työmaillensa. Siinä savotassa eivät hallituksen hahmottelemat työsuhdematkaliput auta, vaan metsäpalstoille pääsemiseksi tarvitaan autoa.

 – Verovapaiden kilometrikorvausten poistaminen merkitsisi väistämättä matkakustannusten korvausten sysäämistä yritysten harteille. Metsurit ja metsäkoneenkuljettajat eivät nimittäin varmasti suostu siihen, että julkisen liikenneverkon ulkopuolella olevat päivittäiset ja usein verrattain pitkät työmatkat maksettaisiin omasta pussista, keskiviikkona 19. lokakuuta kokoontunut Puuliiton hallitus toteaa.

Myös kilometrikorvausten verolle laittaminen olisi heikennys, jolla on laajemmat kytkennät sosiaaliturvaan.

– Jos verotus tehtäisiin palkkatulon mukaisesti, leikkautuisi kilometrikorvaus merkittävästi, esimerkiksi 30 prosentilla. Tämän seurauksena käynnistyisi varmasti keskustelu siitä, että verotettu kilometrikorvaus pitää ottaa huomioon eläketuloja määriteltäessä ja huomioida sosiaaliturvassa, kuten esimerkiksi ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa.

Puuliiton hallitus muistuttaa maan hallitusta sen pyrkimyksistä edistää biotaloutta ja parantaa teollisuuden toimintaedellytyksiä.

– Kilometrikorvausten lakkauttaminen olisi ristiriidassa maan hallituksen asettamien tärkeiden elinkeinopoliittisten tavoitteiden kanssa. Uudistamisen tarpeita saattaa liikennepolitiikan saralla hyvinkin olla, mutta kokonaisuutta viilattaessa täytyy olla silmää myös sen osatekijöille.

– Metsäkoneenkuljettajat ja metsurit ovat metsätalouden raaka-ainehuollon ja toimivuuden avainammattiryhmät. Myös heidän työntekonsa täytyy olla kannattavaa. Heitä ei voi laittaa liikennepolitiikan muutosten maksajiksi.

Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, bioteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Liittoon kuuluu noin 34 000 jäsentä.

T. plm Jouni Neste


21.03.2023Kuntotapahtuman arvonta suoritettu
19.12.2022Päivärahakuohjeet
25.01.2022Ajankohtaista tehtailta
20.09.2021Jvp kokous 14.9.2021
12.08.2021Jääkiekkoreissu Tampereelle
08.04.2021Jvp muistio 25.3.2021
22.03.2021Kuntotapahtuman arvonta suoritettu
09.03.2021Jvp muistio 24.2.2021
08.12.2020Jouluinen lahjakortti arvonta
18.11.2020Sääntömääräinen syyskokous 27.11

Siirry arkistoon »